LASIK-kokemuksia

Kauhujuttuja leikkauksista

25.04.2005 16.19 - terveys 

Netistä löytyi sivusto, jossa kertoillaan kaikenlaista silmien laserleikkauksista. Osa jutuista tuntuisi aika vanhoilta, eikä täyttä varmuutta ole edes kokemuksista kerrottaessa siitä, ovatko aitoja. Kannattaa kuitenkin tutustua Silikonitieto.net-sivustoon, kunhan pitää lähdekritiikin mielessä.

Yksi pahimpia esimerkkejä on toimittaja Heli Viikin tarina, jossa suurimpana vikana on selkeästi henkilö itse. Uskotaan ilmaiseen leikkaukseen, ei tarkisteta edes lääkärin ja sairaalan tietoja ja sitten uskotaan kun lääkäri sanoo kaiken olevan ok, vaikka selvästi tuntuu että homma meni pieleen. Luulisi terveen järjenkin sanovan, että mietitään ensin eikä lähdetä ilmaistarjousten perään. Kuten hän itsekin sanoo: "Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että hän ei tutkimuksen aikana edes laajentanut pupilleja eikä tutkinut silmänpohjia. Hän ei myöskään kysellyt sairauksistani eikä katsonut aikaisempia silmälasireseptejäni. Riskejäkään hän ei ottanut puheeksi."

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

hoituri (anon, 04.03.2006 00.47)

Siellä Silmälaserissahan häärää juuri Tikkurilan Näkökeskuksessa ( jossa Heli Viik leikattiin) leikannut lääkäri. Ei kylläkään ilmeisesti ollut Heli Viikin lääkäri.

joo näitä aina sattuu (anon, 20.04.2007 14.43)

Kävin itse lasikissa nyt melkein 9 kk sitten. Sarveiskalvo repesi merkkaus vaiheessa ja leikkaus silti tehtiin loppuun. Olin sokea 5 viikkoa kärsin aivan hirveistä silmäkivuista kuukauden (tuntui jo että kuolemakin on parempi vaihtoehto). Epiteelipinta ei pysynyt kiinni vaan irtosi jatkuvasti (tämä aiheuttaa voimakkaan kivun ja minulle täysin samean/valkoisen näön) ja sarveiskalvon "takaosa" tulehtui ensimmäiset 3 kk ajan, tarkoitan tällä että lääkkeillä parani ja seuraavassa kontrollissa oli tullut taas takaisin. Olin täysin työkyvytön 3 kk ajan. Dg.vaikea sarveiskalvo haava. Kontrolleissa kävin joka päivä myös viikonloppuisin ensimmäiset 3kk tämä sisälsi sairaalassa olon silmän vuoksi, luomet turposivat kiinni ja se sama järkyttävä kipu!. Minulla epäiltiin välissä silmä herpestä johon sain maksimi lääkkeet sitten epäiltiin MRSA:ta johon meni suoneen antibiootti ja loppujen lopuksi selvisi että olen myös allerginen kaikille silmätipoille, joissa on säilöntä ainetta. Tähän meni 2,5-3kk ja sinä aikana todella KÄRSIN!! Nyt näen "hyvin" näkö oli viimeksi +2,5 eli eripari silmä joka aiheuttaa lievää näköhäiriötä mutta se ei haittaa ja olen todella kiitollinen että en jäänyt sokeaksi! Arpisamentumaa on tullut paljon läpän ympärille, mutta ei onneksi näkö alueelle ja silmä kuivuu kovasti mutta toivottavasti sekin helpottaa joskus. Tämän leikkauksen teki Lasikin uranuurtaja suomessa, ei puoskari! Joten tästä voidaan päätellä että ongelmia voi tulla kenen kirurgin käsissä tahansa. (vaikkakin promille luokkaa, olen kyllä miettinyt kuinka paljon jää ilmoittamatta vakavista komplikaatioista? kukapa lääkäri haluaisi maineensa tahriutuvan)..

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu